V. Ei lapsi vaan äiti

Erendah Dien

"Entinen rouva Dien. Saanko tulla sisään?”

__”Joudun pyytämään sinua odottamaan pienen hetken." 

__"Totta kai."

__Pikkuneiti Dien aloitti itkuisen yninän keskeytyneen ruokailunsa puolesta, kun Erendah nosti sen pois rinnaltaan. Hän silitti lapsen poskea ja sanoi hiljaa: "Shhh, ei mitään hätää tähtipieni. Sinä pääset kohta takaisin", vetäessään yöpuvun takaisin olkansa yli ja nostaessaan paksun huivin sen rintamuksen suojaksi.  Hän nosti lapsen taas rintaansa vasten ja huojutti sitä hitaasti siinä, toivoen, että se hiljenisi. ”Tule vain sisään, Dahran.”

__Dahran näytti uupuneelle, tämän kulmien välissä oli syvä ryppy ja harmaissa silmissä paistoi huoli, yhtä tumma ja selvä kuin lähestyvä sadeverho merenselällä. 

__”Minulta alkavat loppua tekosyyt annettavaksi naapureille.”

__Erendah toivoi entistä kovemmin, että lapsi voisi hiljetä. Se aloitti kuitenkin vain kovemman itkun, minulla on kova nälkä -itkun. ”Minä olen pahoillani.”

__”Teidän ei pitäisi toistaa sitä kaiken aikaa”, Dahran sanoi ja hänen äänestään kuulsi uupunut ärtymys.

__”Mutta hän itkee kaiken aikaa”, Erendah sanoi varovasti. 

__”Lapset kai vain itkevät. Ei se teidän syynne ole", Dahranin äänensävy teki sanoista vähemmän pehmeitä, mutta Erendahin olo parani yhtä kaikki. Hän hymyili kiitollisena ja koetti leikittää lasta polvillaan, mutta se ei innostunut siitä. 

__Dahran veti syvään henkeä ja istuutui Erendahin viereen. ”Emma suuteli minua.”

__Emman versiossa se meni päinvastoin. Erendah nyökäytti päätään, nosti lapsen taas rintaansa vasten ja odotti jatkoa.  

__”Minä…” Dahranin ääni vavahti ja sammui. ”Minun pitäisi heittää hänet ulos.”

__”Jos se suinkin käy sinulle, minä ja Emma voimme lähteä heti huomenna. Silloin sinun ei tarvitse heittää häntä ulos, eikä hänen tarvitse jäädä tänne. Minä olen pitänyt asumisesta sinun luonasi ja minä olen sinulle kiitollinen, mutta-”

__”Ei, ei! Ei.” Dahran näytti säikähtäneeltä. ”Ongelma on siinä että minä en tahdo hänen lähtevän, eikä päinvastoin! Tietenkään minä en tahdo hänen lähtevän. Hän on jotenkin onnistunut liikkumaan naapurien huomaamatta, Illiasha ei tiedä hänestä… Kaikki on mennyt hyvin. Kaikki olisi mennyt hyvin, ellei hän- Ellei hän- Ellei hän olisi hän.” Dahran naurahti vaivaantuneesti.

__Erendah keinutteli lasta hiljakseen. Suljettujen huoneiden tukahtuntu ilma ja lapsen huuto saivat hänen päänsä särkemään.
__Dahran hymyili ja sormeili hiuksiaan. "Tarkoitan… Ähmh… Minä saatan olla rakastunut häneen. Tiedättehän te sen tunteen?”

__Erendah puisti hitaasti päätään.

__”No. Se on aika kiva tunne… Kyllä minä tiedän, ettei hänenlaiseensa pitäisi rakastua, se on typerää, niin sanotaan, mutta tämä on… Kai minä nyt huomaisin, jos joku yrittäisi vain saada rahaa ja aviomiehen?”

__”Varmasti te huomaisitte sen”, Erendah sanoi varmana. ”Te olette sentään älykäs ja Emma taas on hyvä ihminen kaikesta huolimatta.”

__”Kiitos”, Dahran sanoi ja hymyili tyytyväisenä. ”Joten, minä voin luottaa häneen.”

__Erendah nyökkäsi ja kysyi sitten varovasti: ”Millainen Illiasha on?”

__Dahranin olemus muuttui kiusaantuneeksi. "Tämä juttu on nyt kyllä minusta ja Emmasta.”

__”Anteeksi. Minä vain ajattelin kysyä…" Erendah yritti kerätä ajatuksiaan, sulkea silmänsä ja kuvitella että huone oli isompi, että ilmaa oli enemmän ja että koko asia oli aivan helppo ja yksinkertainen. Mahdoton tehtävä, huone pysyi tukalana ja hänen ajatuksensa järjestäytymättöminä ja väsyneinä. "Emma on hyvin rohkea nainen. Hän pystyy pitämään huolen itsestään, siihen minä uskon. Mutta jos tämä todella on Illiashalle viimeinen tilaisuus päästä naimisiin, onhan joku, joka pitää hänestä huolen?”

__Laskeutuva hiljaisuus oli painava, tukala hengittää. Lopulta Dahran sanoi värittömästi: ”Hän täyttää kahdenkymmenen."

__Hän saa maineen. 

__"Joten ei... Ei, ellei joku hyvä mies satu tykästymään häneen - mikä on epätodennäköistä, koska hänen isänsä ei päästä häntä juuri näkemään miehiä - minä pelkään, että olen hänen viimeinen tilaisuutensa. Ja sen minä tiedän, että jos minä jätän hänet niin isänsä taloon hän ei ole enää tervetullut. Joten tässä tilanteessa on... hmm... ongelmansa.”

__Erendah nyökkäsi jäykästi. ”Ymmärrän.”

__”Mitä te tekisitte?”

__Erendah hiljani hetkeksi häkeltyneenä ja sanoi lopulta hitaasti: ”Minä en ole kelvollinen neuvomaan sinua tällaisissa asioissa, mutta sinä olet kihlautunut häneen ja luvannut sillä, että sinä pidät hänestä huolen. Minä ja Emma lähdemme pian ja minä uskon, että me voimme löytää jotakin muuta.”

__Hän vilkaisi sivusilmällään Dahraniin ja näki tämän leukaperien kiristyneen.

__”Minä huomaan, ettette te ole olleet koskaan rakastunut”, Dahran sanoi.

__”Minä olen pahoillani.”

__”Älkää olko. Hyvää yötä. Minun täytyy ajatella”, Dahran nousi nopeasti seisomaan ja käveli ovelle.

__”Hyvää yötä. Auttakoot tähdet teitä löytämään hyvän tien.”

__Dahran heilautti kättään ja sulki oven perässään. Erendah siirsi katseensa taas lapseen.

”Entinen rouva Dien!”

__Erendah avasi silmänsä hitaasti, ovi paukahti.

__”Entinen rouva Dien!” Emman ääni oli äkäinen.

__Erendah kääntyi hitaasti kyljelleen ja säpsähti sitten istualteen. ”Huomenta, Emma”, hän sanoi epätoivoisena, koettaen saada Emman ilmeen heltiämään.

__”Tekö sanoitte Dahranille, että Emma kyllä pärjää, mutta Illiasha ei?”

__”Minä olen-”

__”Pahoillanne, minä tiedän kyllä! Teidän ei tarvitse sanoa sitä erikseen joka kerta, koska te kuulutte olevan sitä joka tapauksessa kaiken aikaa!” Emma astui askelen eteenpäin ja madalsi ääntään: ”Kutsutteko te tätä pärjäämiseksi!?”

__Erendah tuijotti Emmaa epätoivoisena. Emma tuijotti vihaisena takaisin ja kuiskasi sitten hyvin, hyvin hiljaa: ”Minä odotan lasta.”

__Erendah nyökkäsi vakavana. Emma odotti hetken, mutta kun voimakkaampaa reaktiota ei tullut, tämä suoristautui ja levitti käsiään: ”Tekö muka tiesitte sen jo!?”

__Erendah nyökkäsi varovasti.

__”Minä en aio pitää sitä, en varmasti. Mutta jos minä saisin yhtäkkiä jostakin aviomiehen, se voisi olla vaihtoehto. Ja vaikkei se olisi, niin ystävät tapaavat puolustaa oistensa tulevaisuutta!"

__Erendah istui pelästyneenä paikoillaan ja koetti keksiä kuinka kertoa olevansa pahoillaan, sanomatta olevansa pahoillaan: ”Minä tiedän, etten ole kelvollinen neuvomaan Dahrania tai sinua ja minä sanoin sen Dahranille. Minä yritin keksiä jotakin, mikä olisi hyvä kaikille, minä… minä en ajatellut sitä loppuun saakka. Ja olen pahoillani.”

__Emma levitteli käsiään. ”Ja taas! Lakatkaa hokemasta sitä!”

__Erendah painoi katseensa. ”Anteeksi.”

__Emma veti syvään henkeä. ”Minä olen sitten yhä vihainen teille, mutta minä en jaksa riidellä, koska te ette riitele takaisin."

__Erendah hymyili varovasti, koettaen oliko se hyvä idea. Se oli. Emma veti kätensä puuskaan ja puhahti: ”Selvä sitten, saatte anteeksi. Mutta pitäkää näppinne erossa minun asioistani.”

__”Minä pidän”, Erendah lupasi nopeasti, helpottuneena siitä, että tilanne oli laantunut niin nopeasti. ”Kiitos.” 

__Emma seisoi pitkään aloillaan ilme vihasta kireänä, mutta lopulta hän veti syvään henkeä. Erendah hymyili hiukan, tuntiessaan Emman käden silittävän nopeasti hiuksiaan. Kukaan ei ollut silittänyt niitä niin ystävällisesti pitkään aikaan.

Meni monta päivää, ennen kuin Erendah viimein rohkaistui sanomaan: ”Anteeksi jos tämä on tungetteleva kysymys, mutta…” hän vilkaisi Emmaa varovasti. ”Tiedätkö sinä, kuka on isä?”

__Emma puisti päätään. ”Minä olen koettanut laskeskella, mutta ei siitä ole tullut oikein mitään… Eikä sillä kai väliäkään ole.”

__”Niin, olet oikeassa”, Erendah myönsi ja keskittyi jälleen teenkeittoon. Se oli ainoa työ, joka ei saanut Dahrania luomaan häneen hyvin Emrahmaisia katseita, joten hän keitti paljon teetä.  

__"Minä pyysin tohtori Feniltä lääkkeitä siihen", Emma sanoi hiljaa. "Mutta hän käski minun miettiä muitakin vaihtoehtoja ja puhua Amannan kanssa. Koska Amanna kuulemma tietää enemmän ja liibalaa, mitä minä en usko, koska tohtori Fen on sentään opiskellut ja Amanna nyt on vain pyöräytellyt niitä muutaman."

__Erendah hätkähti hiukan ja piilotti vastaväitteisiin auenneen suunsa nopeasti kätensä suojaan. 

__"Olisi ollut paljon helpompaa, jos tohtori Fen olisi antanut minun lopettaa sen ensin ja miettiä jälkeenpäin…” Emma puisteli itseään. ”Hänen mielestään minä voisin pitää sen, mutta mitähän hän siitä ymmärtäisi? Olisi julmaa pitää se. Varsinkin jos se olisi tyttö."

__Erendah vältti katsomasta Emmaan, jottei tämä näkisi uutta erimielisyyden puuskaa hänen kasvoiltaan. 

__"Jos se olisi poika… Tohtori Fen sanoi ihan vakavalla naamalla, että jos siitä tulisi punapää tai jos se näyttäisi herra Dieniltä, se voisi korvata teidän lapsenne. Juu, herra Dienillä olisi vähemmän paineita etsiä teidät käsiinne, mutta  yhhhhhh minä en halua, että herra Dien kasvattaa minun poikani. Siitä tulisi kamala poika!”

__Erendah ei aivan saanut hymyiltyä. 

__”Ja tuskin se olisi poika muutenkaan, koska minä olen aika huono nainen. Olisi outoa, jos te olisitte synnyttäneet tytön ja sitten minä saisin pojan. Mutta tohtori Fen sanoi, että niin saattaa joskus tuurilla käydä.”

__Erendah sai viimein taiteiltua kohteliaan hymyn kasvoilleen. Hän huomasi huolissaan, että se kävi vaikeammin kuin ennen ja lupasi itselleen petraavansa ilmeensä taas hallintaan. 
__"No vihdoin", Emrahin ääni mutisi.

__Erendah painoi päätään ja vilkaisi sitten Emmaa.  ”Et sinä ole huono nainen. Pikemminkin hyvin rohkea.”

__”Rohkea tai epätoivoinen. Mutta kiitos.”

__Keittokomerossa vallitsi hetken aikaa hiljaisuus.

__”Kertokaa minulle siitä”, Emma pyysi lopulta. Hän nojautui taaksepäin ja katseli Erendahia niin tarkkaan, että Erendah laski hämillään katseensa. ”Raskaudesta.”

__Erendah pudisti päätään. ”Olen pahoillani, mutta minun ei pitäisi.”

__”Annatko sinä minun elää täydessä epätietoisuudessa?”

__”Amanna ja tohtori Fen sanoivat, että epätietoisuus saa pelkäämään, pelko tekee nöyräksi, nöyryys menee kohtuun ja tekee hyvän lapsen.”

__Emma hörähti. ”En minä pelkää, joten turha vaiva. Minua ärsyttää. Joten minä saan luultavasti paremman lapsen vähemmän epätietoisena. Silloin minua ei ärsytä, ymmärrättehän?”

__”Aiotko sinä siis pitää sen?” Erendah kysyi hämmentyneenä. 

__”Minä en tiedä. Eilen minä aioin, edellispäivänä en, tänään kallistun taas toiseen suuntaan… Ja minulta on loppumassa aika.” Emma veti kätensä tiukkaan puuskaan ja katsoi toiseen suuntaan. Sitten hän kääntyi nopeasti ympäri ja marssi pois keittokomerosta, palasi hetken kuluttua takaisin ja sanoi varman kuuloisena: "Minä en pidä sitä."

”Emma?” Erendah tuijotti pimeässä Emman hahmoa, joka keikkui askelen rajalla, tietämättä ottaako sitä. Sitten tämä päätyi ottamaan sen ja Erendah siirtyi sivummas päästääkseen Emman kipuamaan viereensä peiton alle.
__”Te näytitte niin apealta, että minä ajattelin ettette te pistäisi pahaksenne…”

__”En pistä”, Erendah sanoi hiljaa ja käpertyi Emmaa vasten, ennen kuin tämä ehtisi muuttaa mielensä ja jättää hänet yksin ajatustensa kanssa. ”Kiitos.” 

__Hän koetti keskittyä Emman lämpimään kehoon vieressään, pitää ajatukset poissa ja koossa. Hengitys kulki epätasaisena ja väristen, ei tasaantunut, vaikka Erendah kuinka yritti.

__”Puhutaanpa jostain mukavasta”, Emma sanoi äkkiä ja kiersi toisen käsivartensa Erendahin ympärille. ”Mistä me voisimme puhua?”

__”Minä en tiedä”, Erendah sanoi hiljaa, mutta pimeä suvanto hänen ajatustensa ympärillä lakkasi olemasta niin pimeä.

__”Hei! Minä keksin! Puhutaanpa Dahranista! Tai minun tekee mieli puhua Dahranista ja sinä voit sitten kuunnella.”
__Erendah muisti ajoissa lupauksensa itsensä hallinnasta ja nieli naurahduksensa. "Se kuulostaa mukavalta."

__Emma makasi hetken hiljaa ja pimeässä näkyivät ainoastaan hänen virnistävät hampaansa. "Ei kenelläkään muulla kuin hänellä ole harmaita hiuksia tässä iässä ja hän näyttää hyvälle niiden kanssa.”

__Erendah hymyili. ”Hän näyttää merenrannalle.”

__”Merenrannalle? Ou! Niin näyttää! Saanko minä käyttää tuota?”

__Erendahin olisi tehnyt mieli nauraa uudestaan ja suvanto joutui luovuttamaan hiukan enemmän otteestaan.   

__”Entinen rouva Dien, Emma. Minä toivon teidän ottavan huomioon, että tuo kaikki kuuluu oven lävitse”, Dahranin ääni totesi vaimeana toisesta huoneesta.

__Emma hihitti ja nauru purkautui viimein ulos Erendahista. Hän tukahdutti sen nopeasti, mutta nopeasti kohonnut hilpeys ei kadonnut minnekään. ”Emma! Sinä tiesit tämän!?”

__”Totta kai minä tiesin tämän!” Emma nauroi ja suuteli Erendahin nenänpäätä. Erendah pärskähti yllätyksestä ja nauroi sitten yhdessä Emman kanssa.

__”Täytyy kyllä sanoa”, Emma sanoi lujaan ääneen, niin että Dahrankin varmasti kuulisi. ”Että herra Kaalla on turhan vähän kirjaimia sukunimessään. Minä vaadin vähintään kolme. Mieluummin neljä. Saanko minä teidän miehenne, nyt kun teille ei ole hänellä enää käyttöä?”

__Hymy hyytyi Erendahin kasvoille ja hengitys lakkasi hetkeksi kulkemasta.

__Emma kietoi kätensä äkkiä tiukemmin Erendahin ympärille ja kuiskasi säikähtäneen: ”Anteeksi, se oli huono vitsi huonosta aiheesta. Anteeksi.”

__”Ei- Ei se mitään-” Erendah veti syvään henkeä.

__”Kyllä se mitään. Mutta ei, tietenkään minä en huolisi sitä sikaa. Puhutaanpa jostakin muusta!”

__Erendah hymyili kiitollisena, sulki silmänsä ja hetken kuluttua Emman puhe alkoi taas, se virtasi lämpimänä virtana Erendahin ylitse ja sai sameat suvannot vähitellen ohenemaan pelkiksi haamunharmaiksi väreiksi, jotka katosivat jonnekin ajatusten tuolle puolen.  

__Erendah säpsähti hereille keskellä yötä, pois levottomasta unesta, jossa Emma ja Dahran adoptoivat hänen lapsensa ja vaihtoivat sen pään Emman lapsen päähän. Hän tasasi hetken hengitystään, ennen kuin tajusi Emman ja Dahranin äänten kantautuvan hiljaisina viereisestä huoneesta.

__”- siis teoriassa ja jos sinä ja minä menisimme naimisiin teoriassa niin entä entinen rouva Dien?”

__Entinen rouva Dien hätkähti viereisessä huoneessa. Hän makasi aivan hiljaa ja toivoi lasta syliinsä.

__”Mitä hänestä?” Emma kysyi.

__”Miten hän pärjää? Jos sinä jäät tänne ja hän lähtee? Minne hän edes lähtee?”

__”Hän tahtoisi tähtien taa”, Emma sanoi vakavana.

__”Tähtien taa?” Dahranin ääni oli epäuskoinen. ”Tähtien taa?”

__”Niin. Miksei?”

__Lapsi ei ollut herännyt vielä kertaakaan, joten yö tuskin oli vielä kovin myöhäinen. Minun pitäisi nukahtaa nyt, että saan unta. Minä herään kumminkin taas kohta.

__”Minä rakastan häntä hyvin paljon, mutta sinä et tosissasi usko, että hän pärjää yksin jossakin… Jossakin siellä.”

__Erendah kurotti katsomaan, että lapsi hengitti rauhallisesti laatikossaan.

__”Minä uskon.”

__Oli hetken hiljaista. 

__"Ei", Dahran sanoi lopulta. "Ei hän. Hän on liian... naiivi."

__"Naiivi? Naiivi? Sinä et tiedä mistä puhut! Hän on hyväsydäminen ja tähdille kiitos jos hän myös pysyy sellaisena! Mutta ei, naiivi hän ei varmasti ole. Hän on ehkä nuorempi kuin me, mutta hän ei ole lapsi.”

__"Minä tiedän, ettei hän ole lapsi! Hän on äiti. Mutta hän-"

__"Parasta kun et enää jatkaa, tai sinä suututat minut."

__Erendah tunsi punan kohoavan kasvoilleen, mutta hän ei voinut olla hymyilemättä aivan hiukan.

__"Sinä et itse asiassa saisi keskeytellä tuolla lain", Dahran mutisi.

__"Minä en saisi tehdä paljoa muutakaan." Emma sanoi ja Erendah päätti tiukasti, että hänen olisi parasta nukahtaa hyvin nopeasti uudestaan. 

Erendah tanssi hiirenvalssia lapsi käsissään pitkin makuuhuonetta, hyräili musiikkia ulos päästään, koetti pitää liikkeensä sievinä ja sopivina ja katseli, kuinka lapsi hymyili pieni suu apposellaan. Se oli tehnyt sitä koko päivän ja koko päivän Erendahin yritys hallita ilmeensä oli ollut tuomittu tuhoonsa, kunnes hän oli lakannut edes yrittämässtä ja antanut itsensä nauraa ääneen onnesta.

__”-JA JOS MINÄ SANON, ETTÄ PYSY POISSA NIIN SINÄ PYSYT POISSA!”

__Erendah säikähti oven pamahdusta ja Dahranin ääntä, musiikki katkesi hänen päässään, askelet sekosivat toisiinsa. Lapsi säikähti yhtä lailla ja Erendah veti sen nopeasti itseään vasten, toivoi ettei se alkaisi itkeä. "Shhh", hän kuiskasi ja hytkytteli lasta. "Ei mitään hätää, ei mitään hätää."

__”MINÄ VAIN TAHDON, ETTÄ SINÄ PÄÄTTÄISIT JO!"

__Erendah seisahtui aloilleen ja jäi siihen.

__”Oi! No sitten sinä olet onnistunut tavoitteessasi! Sinä saat lähteä.”

__”Mitä?”

__”Nyt heti. Ala mennä. ALA MENnä!” Dahranin ääni rikkoontui hassusti loppuun. 

__Lapsi alkoi itkeä. Emma paiskasi välioven auki ja harppoi huoneeseen. ”Se heitti minut ulos yhden typerän pusun vuoksi.”

__”JONKA SINÄ ANNOIT ILLIASHAN VELJen EDESsä!”

__”MISTÄ MINÄ OLISIN VOINUT TIETÄÄ, ETTÄ HÄN TULEE SINNE?!”

__"SINÄ AIVAN HYVIN TIESIT!"

__Erendah puristi lasta itseään vasten ja koetti keinutella sitä rauhalliseksi. Voisimpa minä keinuttaa rauhalliseksi muutkin, hän ajatteli epätoivoisena ja vetäytyi seinänviereen ollakseen pois Emman tieltä. Tämä keräsi vaatteensa vihaisin riuhtaisuin kokoon. ”Tähänkö tämä sitten mukamas päättyy!?”

__”No vaikka niin! Huora sinä kumminkin vain olet!"

__Erendahista kuulosti siltä, että Dahran sanoi sen pikemminkin itseään lohduttaakseen kuin Emmaa loukatkaseen, mutta hyvin se toimi kummasakin takoituksessa. 

__Emma käännähti kannoillaan ja marssi takaisin Dahranin luo. ”Sanohan se uudestaan.”
__Olkaa kilttejä ja lopettakaa. Olkaa kilttejä ja lopettakaa.

__”Huora sin-” sen pitemmälle Dahran ei päässyt, ennen kuin sai Emman nyrkin suulleen.

__Lapsi jatkoi huutoaan, Erendah näki Dahranin huudahtavan kivusta ja kohottavan kätensä huulilleen, joille kihosi veri pieninä pisaroina. Erendahin rintaa puristi ahdistus, ajatukset alkoivat kiertää järjettömiä polkuja, jotka tuntuivat kaikki johtavan siihen, että Emman ja Dahranin riita aiheutti Erendahin kiinnijäämisen ja se puolestaan sai hänen hengityksensä tihenemään pelosta. 

__"Typerys." Eikä hän tiennyt oliko ääni hänen omansa vai Emrahin. __

__”Julmetun nainen…”

__”Lyötkö takaisin?”

__Dahran suoristautui, kohotti leukansa ja hymyili. ”En, minä olen parempi kuin sinä.”  Dahran sai Emman nyrkistä uudestaan.

__Erendah sai viimein kuiskattua: "Emma! Emma ole kiltti ja lopeta!”

__”Lopeta? Minä?”

__”Ja Dahran myös, ei hän… Hän tuskin tarkoitti-”

__”Se ja sama! Hän lähtee nyt!”
__Ei. Älkää. Kaikki on hyvin älkää tuhotko tätä olkaa kilttejä. 

__”Selvä sitten! Niin lähden! En minä sinua kaipaa muutenkaan!” Emma käännähti Erendahia kohden, halasi nopeasti ja suuteli sitten lapsen otsaa, ennen kuin Erendah ehti järkytykseltään reagoidakaan. ”Nähdään taas. Varjelkoot tähdet teitä.”

__”Varjelkoot tähdet sinua, Emma”, Erendah sanoi ääni vavahtaen. ”Pysy turvassa.”

__”Totta kai, minä ajattelin mennä tapaamaan Amannaa ja tohtori Feniä. En aio osua herra Dienin näköpiiriin, joten kaiken pitäisi olla hyvin.” Emma kurottautui sitten suutelemaan Erendahinkin otsaa. ”Pysykää tekin turvassa.”

__Erendah kohotti kätensä silittämään Emman hiuksia, koetti löytää sanat joilla palauttaa kaiken taas ennalleen. Hän voisi korjata sen, varmasti voisi. 
__Emma hymyili, työnsi vaatteensa kainaloonsa, kääntyi ja marssi sitten ohitse synkän Dahranin. Hän työnsi oven auki lumiseen iltaan, kääntyi viimeisen kerran sanoakseen viimeisen äkäisen sanan, ei keksinytkään mitään tarpeeksi ilkeää ja paukautti oven lopulta lujasti kiinni perässään.

__Lapsikin vaikeni viimein ja hiljaisuus jäi seisomaan huoneeseen.

”Entinen rouva Dien!”

__Erendah hätkähti pysähdyksiin kesken tanssin. Hän käveli lyhyin, ripein askelin väliovelle ja työnsi sen auki. ”Dahran?” Dahran ei ollut viimepäivinä juuri käynyt talossaan ja Erendah oli helpottunut nähdessään tämän taas. Yksinäisyys jätti hänen ajatuksilleen liikaa aikaa. 

__Dahran seisoi pöydän takana ja tuki käsiään hengästyneenä polviinsa. ”Rouva Dien. Minä olen hyvin, hyvin pahoillani-”

__Erendahia kylmäsi, hän vilkaisi taakseen, kohti nukkuvaa lasta.

__”Asho- Illiashan veli-” Dahran huohotti. ”Te muistatte, että hän näki minut ja Emman- No niin, hän ei tietenkään tiedä Emman olleen täällä. Ei, minä en voinut kertoa Illiashalle. Ja ilmeisesti… kun te olette punapäitä kummatkin…”

__Erendahin sydän hakkasi hetken lujempaa, sitten hän pakottautui rauhoittumaan. ”Ymmärrän. Kertoiko Asho Illiashalle vai suoraan herra Dienille?”

__Dahran kohotti katseensa hämillään. ”Herra Dienille.”

__Erendah nyökkäsi. ”Sinun on kenties parasta etsiä Asho nyt. Hän ei saa kertoa Illiashalle. Eikä varsinkaan isälleen. Minä pakkaan tavarani täällä sillä aikaa.” Minä en jää kiinni. Minä en jää kiinni.

__Dahran suoristautui ja  veti syvään henkeä. ”Niin... Niin se kai on. Lähtekää täältä nopeasti. Menkää asemalle, tavataan kellon alla.”

Kylmä ulkoilma tuntui hyvältä kasvoilla, se pisteli ja puri, mutta se pyyhki tunkkaisen liikkumattomuuden pois Erendahin yltä, herätti hänen ruumiinsa eloon, kunnes hänen oli pakko kaikesta huolimatta hymyillä hiukan.

__Kylmä maa ei tuntunut hyvältä jaloissa, se poltti niiden paljaita pohjia, pisti ja hallasi kylmiksi ja tunnottomiksi. Erendah oli vetänyt hupun syvälle päähänsä ja huivin vielä sen ympärille ja kietonut lapsen tiukasti takkinsa suojiin. Hän piti katseensa tiukasti kadussa ja käveli nopeammin kuin tuntui sopivalta, mutta kadunkulmat nielivät valon itseensä ja synnyttivät hahmoja, jotka saivat herra Dienin vartijoiden kasvoja, eikä hän tahtonut jäädä niiden näkyville.

__Aseman meteli oli kaikuva ja pauhaava kuoro ihmisääniä, jotka kaikki puhuivat lujaa ja toistensa päälle. Askelet ja vihellykset tunkivat sen lävitse, ihmiset tyrkkivät työntyessään toistensa lomitse, lapsi heräsi meteliin ja alkoi huutaa. Erendah jäi seisomaan ovien viereen, tuijotti epätoivoisena kelloa kaiken sen ihmismäärän tuolla puolen ja koetti tasata tihentynyttä hengitystään onnistumatta siinä. Hän huojutti lasta ja itseään, sulki silmänsä hetkeksi. Ne ovat vain ihmisiä.

__Sentään kivinen lattia tuntui paremmalta paljaiden jalkojen alla kuin luminen katukivetys. Erendah kuunteli hallin ääniä, kuunteli moottoreiden jylyä ja koetti erottaa korviensa ohi pauhaavasta massasta sanoja, jotakin tuttua. Hän kuuli kaukaa helakan naurun ja astui lyhyen askeleen eteenpäin.

__”Rouva Diiiiiiääää- teidän täytyy keksiä nimi! Hyvä, kaksikirjaiminen nimi!”

__Erendah käännähti ja sanomattomaksi helpotuksekseen hän näki takanaan Dahranin. ”Dahran, tähdille kiitos…”

__Dahran haroi hiuksiaan. ”Kaikki kunnossa?”
__Erendah hymyili kohteliaasti. ”Kiitos kysymästä, voin oikein hyvin. Saanko kysyä, kuinka teillä meni?”

__”Illiasha tietää, mutta hänen isänsä ei, joten jotakin toivoa kenties on…” Dahran puisti päätään. ”Asho on pieni typerys. Mutta, minä olen löytänyt teille kyydin, tulkaa.”

__Erendah koetti pysyä aivan Dahranin kintereillä tämän lähtiessä nopein, varmoin askelin puskemaan ihmisten lävitse, mutta lapsen itku ja liian lähelle tunkevat ihmiset saivat hänen kehonsa väpättämään ylitse rajojensa. Hän puristi lastaan rintaansa vasten ja koetti hengittää rauhassa, mutta ihmiset tulivat niin lähelle- Erendah avasi suunsa ja koetti estää paniikkai silppuamasta ajtuksiaan, pyyhkiä pois kylmää hikeä joka kihosi kaulalle. Hän juuttui sumaan ja Dahranin selkä katosi hänen näkyvistään ilmestyäkseen taas esiin jossakin liian kaukana.

__”Teidän täytyy yrittää olla kuin kaksikirjaiminen”, Dahran kuiskasi ärtynyt sävy äänessään, kun Erendah taas saavutti tämän. ”Älkää jääkö arastelemaan jokaista vastaantulijaa.”

__”Anteeksi”, Erendah sanoi hiljaa ja koetti saada hengitettyä, mutta hänen keuhkojensa oli täytynyt pusertua pienemmiksi kaikkien niiden tönivien kyynärpäiden voimasta.

__Dahranin kulmat kurtistuivat. ”Oletko sinä kunnossa?”

__Erendah sai juuri ja juuri nyökättyä ja kysyttyä: ”Saanko kysyä, minne minä lähden?”

__Dahranin ilme suli pieneksi hymyksi. ”Minä varasin sinulle paikan tähtien taa.”

__Erendahin sisällä sykähti. Hän silitti vapisevin käsin lapsen selkää ja koetti hymyillä. ”Dahran… Kiitos. Voi kiitos.”

__Dahranin hymy leveni. ”Tulkaa nyt.”

Naisella oli kaksi kullanväristä silmää ja käsivarret, jotka olivat liian lihaksikkaat mahtuakseen kunnolla mekkoon, joka oli suoraan sanottua säädyttömän vanteeton. Erendah teki parhaansa ollakseen tuijottamatta mitään näistä seikoista, naisen katsellessa häntä päästä varpaisiin suu mutrussa ja otsa rypyssä.

__”Selvä sitten. Minä olen Gip. Te ehditte viime tingassa, minä olin juuri lähdössä. Ei ollut tarkoitus ottaa ihmisiä täältä, mutta jos hinnasta sovitaan…”

__”Hänellä on rahaa”, Dahran sanoi nopeasti. ”Paljon.”

__Gip kohautti olkiaan ja kääntyi ympäri. ”Selvä sitten."
__"Kiitos tähtien kautta teille" Erendah sanoi hiljaa. Sitten hän vilkaisi epävarmana Dahraniin, joka hymyili ja sanoi hiljaa: ”Olkoot tähdet teille suopeita.”

__”Kuin myös sinulle, Dahran. Kiitos kaikesta, aivan kaikesta.”

__Dahran hymyili, otti sitten askelen eteenpäin ja kietoi kätensä Erendahin ympärille. ”Pysykää turvassa.”

__Erendah pelkäsi, että hänen äänensä murtuisi, jos hän yrittäisi käyttää sitä, joten hän tyytyi nyökkäämään ja kietomaan lapsesta vapaan käsivartensa Dahranin ympärille. Lapsi on kavanut. Häntä ei niin vain enää pidetä yhdellä käsivarrella.

__”Toivottavasti me näemme vielä”, Erendah sai kuiskattua ja äkkiä hän tajusi, ettei ollut lainkaan varma siitä, kuinka kauas olikaan lähdössä. Hän puristi kätensä tiukemmin Dahranin ympärille ja koetti hengittää, kun pakokauhu huuhtoi hänen ylitseen.  

__”Älkää pelätkö”, Dahran kuiskasi. ”Tähdet pitävät teistä huolen.”

__”Antakaas viimeiset pusut, aika mennä!”

__Erendah tajusi, että jokin naisessa muistutti häntä Emmasta ja hän sai uudestaan vedettyä ilmaa keuhkoihinsa. ”Vie Emmalle terveisiä”, hän kuiskasi.

__”Vien. Minä kerron, minne te lähditte, hän tulee kyllä tapaamaan teitä. Saatte matkustaa aika monen tähden taa, jos haluatte hänestä eroon.”

__Erendah hymyili. Dahran astahti viimein askelen taaksepäin. ”Hyvää matkaa.”

__”Kiitos…” Erendah koetti keksiä sanottavaksi vielä jotakin, mutta sitten hän tajusi, että Gip alkoi jo sulkea ovia. Hän puristi viimeisen kerran Dahranin olkaa ja kiirehti sitten siltaa ylös, puristen lasta itseään vasten.

__Gip väisti päästääkseen Erendahin sisään ja sitten ovet painuivat kolahtaen ja sihahtaen kiinni, saaden kylmät väreet kulkemaan pitkin Erendahin selkää.

__Ei Amannaa, ei Dahrania, ei Emmaa.

__Erendahia kylmäsi.

__Gip kääntyi ympäri ja viittasi Erendahia seuraamaan kapeaan käytävään. ”Sinä olet…?

__”Erendah, rouva.” Erendah vilkaisi kohti sulkeutuneita ovia ja silitti lapsensa hiuksia. Hänen hengityksensä tasaantui lopulta ja sen tilalle tuli rauha.

__”Erendah mikä?”

__”Erendah Ka.”


<<edellinen